"Luovuuden alkuvoimaa"

Teemavuoden suunnitelmana oli toteuttaa luontoon ja kulttuuriin liittyviä tapahtumia. Haimme Mikkelin kaupungin Kulttuurin unelmavuosi 2022 – hankerahoitusta, jonka saimme. Rahoituksen avulla järjestimme muinaispukuihin liittyviä tapahtumia, sillä yhdistyksemme yhtenä tavoitteena on nostaa esille alueemme muinaispukuja. Perinteisesti tuuletimme kansallispukuja elokuussa 2022. 

 

HALLITUS 2022

Noora Ruuth, pj. (2021-23)

Virpi Vanhanen, vpj. (2021-23)

Marjo-Riina Alhainen (2022-24)

Anne Leinonen (2021-23)

Ritva Laukkanen (2020-22)

Raija Suominen (2022-24)

 

Ruut Salmenkivi, sihteeri

Marjatta Laitinen, rahastonhoitaja

 

Hallitus kokoontui vuoden aikana 7 kertaa, ja lisäksi epävirallisia kokoontumisia oli useita. Toimintavuotta väritti vahvasti Mikkelin kaupungilta saatu Kulttuurin unelmavuoden hankerahoitus, jolla järjestettiin opastettuja kierroksia rautakautisille kalmistoille kesällä (= toimintatupsahdukset) sekä Tuukkalan tuhat vuotta -seminaari lokakuussa. 

Lisäksi hallitus piti tiiviisti yhteyttä sähköpostitse ja videoneuvotteluyhteyksin.  

 

TOIMINNAN TARKASTUS 

Varsinaisina toiminnan tarkastajina toimi Eeva Ikonen ja varalla Marja-Leena Oksman.  Rahastonhoitajana toimi Marjatta Laitinen ja sihteerinä Ruut Salmenkivi.

 

JÄSENISTÖ 

Yhdistyksessämme oli 31.12.2022 60 maksanutta jäsentä. Aktiivinen toimintavuosi toi runsaasti uusia jäseniä, yhteensä 25 jäsentä. Yhdistyksestä erosi vuonna 2022  yht. 4 jäsentä (joista 3 on – todettu PK 4/2022) 

Seminaarin yhteydessä jäsenmaksuun sai 5e alennuksen, mikä toi useita uusia jäseniä. Kevään aikana (vuosikokouksessa, hallituksen kokouksessa ja käspaikka-tapahtumassa) jaettiin seuraaville pitkäaikaisille jäsenille ja toimijoille hopeiset ansiomerkit: Marjatta Laitinen, Helena Muinonen, Marja-Leena Oksman, Sirpa Peltonen, Aino Siitari, Piia Suorsa ja Virpi Vanhanen. 

 

 

 

TIEDOTUSTOIMINTA  

Jäsenille lähetettiin perinteinekn paperitiedote vuoden toiminnasta keväällä ja syksyllä  2022. Tapahtumista ilmoitettiin jäsenrekisterin kautta noin kerran kuussa sekä Länsi-Savon  järjestöpalstalla. Lisäksi Facebook-ryhmässä ilmoittelu on tuonut näkyvyyttä.

Loppukesällä 2022 saimme avattua nettisivumme, www.mikkelinkalevalaiset.fi, jota päivitetään tarvittaessa. 

Sosiaalisen median kanavien merkitys kasvaa koko ajan, joten avasimme tilit Instagramiin ja TikTokiin. Kanavien kautta tavoitamme helpommin nuorempaa yleisöä. Facebook-ryhmämme kasvoi tasaisesti toimintavuoden aikana, ja kiinnostus toimintaa kohtaan on selkeästi lisääntynyt. (www.facecook.com/MikkelinKalevalaiset)

 

TOIMINTA JA TAPAHTUMAT 2022

 

TAMMIKUU

∙ 18.1. Kalevalaisten Naisten Liiton jäsenyhdistysten etäkahvit Teamsissä 

∙ 29.1. Louhen paja – Kalevalaisten Naisten Liiton etätapahtuma. Tapahtumassa  käsiteltiin mm. liiton strategiatyötä, jäsenrekisteriuudistusta, ja tulevaisuustutkijan näkemys toiminnan kehittämiseksi – esihistorian matkailusta väittelevä Maija Mäki Turun yliopistosta. 

 

HELMIKUU  

16.2. Vuosikokous ABC Tuukkalan kabinetissa ja hybridinä.  10 osallistujaa

28.2. Kansallispukutuuletus Kalevalan päivän teemassa Cafe Stellassa. 5 osallistujaa

 

MAALISKUU

10.3. Kansallispukuhiihto Mikkelin Urheilupuistossa. 8 osallistujaa

 

HUHTIKUU

20.4. Käspaikkoihin tutustuminen Mikkelin ortodoksikirkolla Pia Suorsan johdolla. 22 osallistujaa

 

TOUKOKUU

9.-15.5. Muinaispukuiset julistenuket Lasikossa esillä.

18.5. Villiyrtti-kävely Mikkelipuiston ja Kenkäveron maisemissa Marjo-Riina Alhaisen opastuksella. 20 osallistujaa

 

KESÄKUU

11.6. Retki Kalevalaisten Naisten Liiton kulttuuripäivään Puumalassa ja Palava tahto -esitys. 5 osallistujaa
18.6. Toimintatupsahdus – opastettu (Raija Suominen) kierros kalmistoille. 5 osallistujaa

 

HEINÄKUU

8.-9.7. Esittelypöytä Kenkäveron käsityömarkkinoilla. Yhdistyksen toiminnan esittelyä sekä Toimintatupsahduksen ja seminaarin markkinointia, jäsenhankintaa, kontaktointia. Esittelijöinä 6 yhdistyksen jäsentä

9.7. Toimintatupsahdus – opastettu (Raija Suominen) kierros kalmistoille. 20 osallistujaa

23.7. Toimintatupsahdus – opastettu (Raija Suominen) kierros kalmistoille ja yhdistyksen jäsenten käsityönäytöksiä Kyyhkylässä. 26 osallistujaa 

28.7. Vierailu Lasiriinassa Ihastjärvellä. 6 osallistujaa

 

ELOKUU 

6.8. Toimintatupsahdus – opastettu (Raija Suominen) kierros kalmistoille. 36 osallistujaa

7.8. Kansallispukujen tuuletus Kenkäverossa. Rantakahvilassa nautittiin kahvit. Paikalla oli yli 50 osallistujaa ja 24 eri pukua.  

20.8. Laivaristeily Astuvansalmen kalliomaalauksille yhdessä Mikkelin keskustanaisten kanssa. 3 osallistujaa

 

 

 

SYYSKUU 

2.9. Naisten saunailta. Mikkelin Kalevalaisten illanvietto Kalevalaisten Naisten Liiton teemassa “Naisten sauna”. 7 osallistujaa

24.9. Kalevalaisten Naisten Liiton vuosikokous Joensuussa. 2 osallistujaa

 

LOKAKUU 

1.10. Savon radan päivä, osallistuttiin tmp-merkeissä ja ajettiin junalla. 2 osallistujaa

2.10. Mikkelin päivän jumalanpalvelus Mikkelin tuomiokirkossa. 20 osallistujaa

8.10. Tuukkalan tuhat vuotta -seminaari: kotiseutuneuvos Helena Partasen ja käsityömestari Mervi Pasasen luennot sekä muinaispukunäytös Mervi Pasasen juontamana. 95 osallistujaa

24.10. Käsitöiden paja Haukivuoren Koko perheen paras päivä – Hupailut Haukivuorella. Osallistuttiin pajalla, jossa lapset saivat kokeilla käsitöitä. Pajaa pitämässä Virpi Vanhanen ja Kirsi-Maaria Piispanen.

 

MARRASKUU 

3.11. Osallistuttiin International Mikkeli Day -päivään Stellassa (IMD) ja oltiin mukana kansallis- ja perinnepukujen näytöksessä yhteistyössä Monikulttuurikeskus Mimosan ja Mikkelin Kansantanssin Ystävien kanssa. Yhteensä 17 eri asua Suomesta ja maailmalta.

 

JOULUKUU 

6.12. Osallistuttiin Mikkelin kaupungin itsenäisyyspäivän juhlaan Mikaelissa. Osallistujia 8

10.12. Puurotapahtuma jäsenille Elomaan talolla. Osallistujia 19

Pirta-lehdessä 4/2022 juttu Mikkelin Kalevalaisista – kirjoittajana Marjo-Riina Alhainen

20.12. Kolehdin kerääminen Pitäjänkirkon Kauneimmat joululaulut -tilaisuudessa. 8 kerääjää

 

Lisäksi hallituksen jäseniä sekä jäsenistöä osallistui Kalevalaisten Naisten Liiton järjestämiin etätapahtumiin, luentoihin ja työpajoihin. Yht noin 20.

Osallistujia yhteensä 422 vuoden 2022 tapahtumiin. Lisäksi yhteistyötahojen kanssa järjestetyt tilaisuudet sekä toiminnastamme kertovat lehtiartikkelit Länsi-Savossa sekä Kaupunkilehdessä ja Mikkelin nettisivuilla. 

 

KOKOUSEDUSTUS 

Kalevalaisten Naisten Liiton vuosikokous pidettiin Joensuussa. Kokoukseen oli mahdollisuus osallistua etänä. Joensuussa Mikkelin Kalevalaisia edustivat pj. Noora Ruuth sekä Anne Idman-Mihailov.

 

TALOUS 

Tilikauden tulos osoitti 880,63 e alijäämää.
Taloudellinen toiminta selviää tilinpäätösasiakirjoista. 

 

 

 

Mikkelissä 

 

Vuosikokouksessa 22.2.2023

 
Kalmistokierroksen emännät, Tuukkalan kalmistolla. 2022
Kalmistokierroksen emännät, Tuukkalan kalmistolla. 2022
Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla, elokuu 2022.
Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla, elokuu 2022.
Astuvansalmen risteilyllä elokuu 2022.
Astuvansalmen risteilyllä elokuu 2022.